Malmitalo: Anni Laukka (FIN) – Being Social

Tapahtuman esittely

Varjo on yleensä satunnainen heijastus sen edessä olevista asioista. Mutta taiteilija Anni Laukan teoksissa asia on päinvastoin: varjo muodostaa satunnaisen veistoksen. Being Social on kolmiulotteinen perhepotretti. Veistos, jossa kolme valoa muodostaa kolme varjoa kolmesta eri sukupolvesta. Kaikki tekemässä samaa asiaa.

Milloin laatuaika perheen kanssa muuttui kollektiiviksesi sosiaalisessa mediassa roikkumiseksi? Elämmekö Platonin luolavertauksessa, valitsemmeko virtuaalisen todellisuuden? Veistos on tehty vaneriin leikatuista sosiaalisen median logoista, jotka muodostavat kolme erilaista siluettia.

Teosta on tukenut Svenska Kulturfonden.

Anni Laukka luo taideteoksia valosta ja varjosta, ajankohtaisista aiheista ja materiaaleista. ”Työssäni materiaalit ovat tärkeässä roolissa, mutta pääasia on kuitenkin itse teoksen varjo. Materiaalien avulla kommentoin kulutusta ja kuluttavaa elämää täynnä saavutusten mittaamista ja vertailua. Arjen hälinässä unohdamme usein, mikä on olennaista. Vaikka hyvän elämän arvot ovat tiedossa, käytännössä unohdamme elää niiden mukaan. Keskitymme usein vähemmän tärkeisiin ja pinnallisiin asioihin – siihen, mitä haluamme sen sijaan että arvostaisimme, mitä meillä on ja unohdamme sen, mikä on todella tärkeää. En kommentoi työni teemoja ylhäältä tai ulkopuolelta, vaan kanssaihmisenä, joka kamppailee samojen kysymysten kanssa”, Laukka kertoo.

Yhteistyössä:

Suomen valotaiteen seura FLASH

Kategoriat

Aluetalot

Kartta

Tapahtuman tiedot

  • Aika:

    • 4.–8.1.2023 klo 17–22

  • Osoite:

    Malmitalo (Ala-Malmin tori 1)

Sinua saattaa kiinnostaa

Stoa: Timo Aho (FIN) – Breathe

Lue lisää