Lux Helsingin ohjelma on julkistettu
Lux Helsinki valaisee kaupungin 3.–7.1.2024 laajalla kattauksella valotaidetta yleisösuosikeista uran viimeisiin teoksiin. Taiteellinen johtaja Juha Rouhikoski lupaa tiedettä taiteesta -teemaiselta tapahtumalta oivalluksia ja löydöksiä.
Perinteisesti noin puoli miljoonaa kävijää valotaiteen ääreen houkutteleva Lux Helsinki levittäytyy ydinkeskustaan, Hietaniemen hautausmaalle, kulttuurikeskuksiin ja Korkeasaareen. Kokonaisuuteen kuuluu yhteensä 21 teosta, jotka on koettavissa vapaavalintaisessa järjestyksessä keskiviikosta sunnuntaihin 3.–7.1.2024 klo 17–22.
“Taide on usein ja parhaimmillaan tutkimista siinä missä tiedekin. Molemmat tarjoavat avoimen mielen omaavalle etsijälle oivalluksia ja löydöksiä, eikä koskaan voi olla varma, mitä tutkimusmatka tuo tullessaan”, Lux Helsingin taiteellinen johtaja Juha Rouhikoski kuvailee.
Ikoniset maamerkit uudessa valossa
Tuomiokirkko on muodostunut lähes ikoniseksi Lux Helsinki -kohteeksi, jota toivotaan ohjelmistoon joka vuosi. Tällä kertaa Senaatintorille luodaankin ainutlaatuinen 360-kokemus, kun toria ympäröivien rakennusten julkisivut valtaa jopa kolme eri teosta. Noin 20-minuuttinen kokonaisuus pitää sisällään vuorollaan esitettävät Janne Aholan Symmetria-, Katariina Sourin Pohjan kosketus– ja Weltraumgrafikin Helix-teokset.
Useampia teoksia nähdään myös Esplanadin puistossa ja Kansalaistorin ympärillä. UPM:n pääkonttori hengittää festivaalin teemaa viedessään yleisön matkalle hyönteisen silmin Societas Luminis -kollektiivin Valo, jota emme näe -teoksessa. Ateneumin julkisivu taas pukeutuu rakastettuun Unikko-kuosiin Marimekon & Ateneumin yhteisteoksessa Unikko at La Louvière. Pitkän linjan valotaiteilija Ekku Peltomäki tuo Lux Helsinkiin uransa viimeisen teoksen. Hietaniemen hautausmaan sankarihaudoille nousee ajankohtainen valoeepos Retriitti – Finlandia, osa 2, joka on Finlandia-hymnin lisäksi inspiroitunut talvi- ja jatkosodan sekä rauhan teemoista.
Viime vuosien tapaan Lux Helsinki levittäytyy myös kulttuurikeskuksiin, ja valotaidetta nähdään Kanneltalolla, Vuotalolla, Malmitalolla ja Stoassa. Ohjelmistoa täydentävät ovensa festivaalin aukioloaikoina auki pitävät Lux-galleriat GLO Hotel Art, Galleria Halmetoja ja Galleria Pirkko-Liisa Topelius.
30.12.2023–7.1.2024 klo 10–19 järjestettävässä Lux Korkeasaaressa käsitellään luontoa ja lajien uhanalaisuutta valotaiteen keinoin. Tapahtumassa kerätään varoja luonnonvaraisten lumileopardien suojeluun. Opastuksilla ja mobiilipelireitillä tutustutaan lumileopardin kotiseutujen eläimiin ja pohditaan, miksi talven kylmyyskin on luonnolle tärkeää. Lux Korkeasaareen on erillinen pääsymaksu, ja jokaisesta pääsylipusta sekä vuosikortilla tehdystä vierailusta lahjoitetaan euro lumileopardien suojelutyöhön.
Koko ohjelmaan sekä kaikkiin Lux Helsingin teoksiin ja taiteilijoihin pääsee tutustumaan Lux Helsingin verkkosivuilla.
Lux Helsinki on esteetön ja maksuton koko perheen tapahtuma 3.–7.1.2024 klo 17–22. Lux Korkeasaareen on erillinen pääsymaksu. Festivaalin järjestää ja tuottaa Helsingin tapahtumasäätiö. Lux Helsingin taiteellisena johtajana toimii Juha Rouhikoski, jonka lisäksi kuraattoritiimiin kuuluvat Matti Jykylä, Jere Suontausta, Mia Kivinen ja Jyrki Sinisalo.
Lux Helsingin pääyhteistyökumppanit ovat UPM-Kymmenen kulttuurisäätiö, UPM, Korkeasaari, Marimekko, Ateneum sekä Toyota ja yhteistyökumppanit Clear Channel, Italian kulttuuri-instituutti, Musiikkitalo ja Multibeam Finland Oy.
Kuva: Janne Ahola – Symmetria