Valotaide kääntää katseet näkymättömään, maanalaiseen metsään

UPM-Kymmenen pääkonttori Helsingin päärautatieaseman vieressä loistaa tammikuun alussa poikkeuksellisessa asussa, kun Soil Searchers Collectiven teos Sen lauluja laulamme projisoidaan Biofore-talon seinään osana Helsingin kaupungin LUX-valotaidefestivaalia.

Dynaamisen videoteoksen takana ovat taiteilija-tutkija Teemu Lehmusruusu, 3D-taiteilija Vilja Achté sekä muusikkoduo Wimme & Rinne. Lehmusruusu on tunnettu ekologiaan kytkeytyvistä teoksistaan, joita on nähty muun muassa Helsinki Biennaalissa. LUXissa nähtävä teos kääntää katseen kaiken perustaan, maaperään. Se muistuttaa maaperässä piilevästä biologisesta maailmasta, jonka kanssa maan päällä olevat ekosysteemit ovat vuorovaikutuksessa.

UPM-Kymmenen sidosryhmäjohtaja Pirkko Harrela toivoo, että teos herättää katsojat ajattelemaan ihmisen ja ympäristön symbioottista suhdetta. Maaperän ja sen rikkauden vaaliminen on elinehto kaikelle elämälle. “Monimuotoinen metsä tuottaa paljon hyvää. Puusta saadaan kestäviä ja uusiutuvia vaihtoehtoja fossiilisille raaka-aineille, ja metsän hyvinvoinnin ja kasvun turvaaminen on keskeinen tavoite tulevaisuuteen katsovan metsätalouden kehittämisessä”, Harrela sanoo.

Puut ovat maaperän moottoreita

Suomalaisten suhde metsään on monisyinen. Metsistä halutaan nauttia ja siksi myös vaalia niitä. Toisaalta ymmärrämme, että metsiä tarvitaan monen jokapäiväisen kulutustuotteen valmistamiseksi.

Sen lauluja laulamme saa katsojan myös pohtimaan, mitä ihminen voisi oppia metsältä. “Toivomme, että teos herättelee katsojia pohtimaan omaa tuttua metsäänsä pinnan alta. Olemme tottuneet näkemään maanpäällisen metsän täynnä kasvua, luonnon ihmeitä ja kansantarujen magiikkaa, mutta tarinoita ja tapahtumia on myös pinnan alla. Näkymättömissä, syvällä mullassa työskentelevät pieneliöt ja bakteerit tuottavat puulle sen kasvuun tarvittavia aineksia, ja ilman tätä yhteistyötä metsää ei olisi”, sanoo UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön toiminnanjohtaja Tanja Saarto.

Metsä kaupungin keskellä

Oman näkökulmansa luontoaiheeseen tuo teoksen keskeinen sijainti kaupungin sydämessä. Toisin kuin monissa muissa kaupungeissa, Helsingissä metsä on helposti saavutettavissa myös ydinkeskustasta käsin.

Tanja Saarto näkee luonnon läsnäolon ihmisen hyvinvoinnille välttämättömänä myös kaupunkioloissa.

“Ihminen tarvitsee viihtyäkseen elävän luonnon elementtejä kuten puita tai vettä. Helsingissä olemme onnekkaasti kummankin äärellä. Puistot ovat kaupungin keuhkot, ja luonto sekä varsinkin puut vetävät ihmisiä puoleensa. Ne tarjoavat suojaa niin fyysisesti kuin ajatuksenkin tasolla, parfymoivat ja puhdistavat ilmaa, kaunistavat ja pehmentävät kaupunkikuvaa.”

Metsäteollisuusyhtiö UPM:llä on pitkät perinteet taidemesenaattina aina 1800-luvulta alkaen. UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö, joka tunnetaan ensisijaisesti mittavasta maalaustaidekokoelmastaan, jatkaa tätä perinnettä ja haluaa tuoda LUX Helsingin kautta maanalaisen, tavallisesti näkymättömän metsän kaupunkilaisyleisön eteen.

“Olemme avoimia projekteille myös muilta taiteen ja designin kentiltä samoin kuin yhteistyölle vaikkapa oppilaitosten kanssa”, Saarto vinkkaa.

Sen lauluja laulamme on nähtävissä UPM-Kymmenen pääkonttorin seinällä Lux Helsingin ajan 5.–9.1. klo 17–22. Teos on nähtävissä myös Lux Aamun aikaan 7.1. klo 7–9.

Yhteistyössä: