Stuba Nikula: Miksi julkaisemme teoksen?

Prosessissamme on tapahtunut virhe. Totesin näin 1.12. Se virhe koski sitä, etten ajoissa ymmärtänyt sitä, että Katariina Sourin Pohjan kosketus -teoksessa on osia, jotka ovat Suomen alkuperäiskansojen näkökulmasta stereotypioita korostavia. 

Nyt olen ymmärtänyt asian ja pyrkinyt löytämään huonoista vaihtoehdoista parhaan. Maito on kaatunut pöydälle, mutta miten vähentää lopun läikkymistä yli laitojen?

Koska yksi teoksessa käytettävistä maalauksista nousi keskusteluun jo ennen sen esittämistä, pidän tärkeänä, että koko teos nähdään osana Lux Helsinkiä. Jokainen katsoja voi – ja joutuu – muodostamaan asiasta oman mielipiteensä. Kun katsot teosta, toivon sinulta lämpöä ja ymmärrystä. Älä katso teosta vain kauniina ja värikkäinä kuvina. Katso sitä pohtien samaan aikaan sitä todellisuutta, jossa sinun identiteetttisi olisi jonkun toisen materiaalia.

Haluan, että jokainen teoksen katsova pysähtyy miettimään, millaista olisi olla osa yhteisöä, jonka olemassaoloa on kyseenalaistettu ja omittu osaksi vallassa olevien omaa kulttuuria. Miksi on niin, että teos koetaan loukkaavaksi. Ja miksi on niin, että taiteilijalla tulee olla vapaus taiteensa sisältöihin. Tämä ajattelu on ymmärrystä rakentavaa ja yhteiskuntaa rikastavaa.

Olen pyytänyt festivaalin taiteellista johtajaa kirjoittamaan oman näkemyksensä asiasta. Miksi teos valittiin osaksi Lux Helsinkiä. Toivon teidän lukevan tämän näkökulman ja puheenvuorojen lisäävän taiteen ystävien ymmärrystä siitä, miten tämä teos on osa keskustelua siitä, mikä on taiteen tehtävä, vaikutus ja vastuu.

Olen tyytyväinen siitä, että keskustelu taiteen kuvastosta tämän teoksen kautta ajantasaistuu ja yleisöjen ja taiteen tekijöiden herkkyys ymmärtää taiteen monimerkityksellisyyttä kasvaa. Samaan aikaan olen pöyristynyt teoksen synnyttämästä siihen liittymättömästä argumentoinnista. En olekaan valinnallani synnyttänyt merkityksellistä taiteen vapauden ja vähemmistökansojen itsemääräämisoikeuden yhteensovittamisen keskustelua, vaan pöyhinyt esiin pohjamudassa pesinyttä vihaa.

Teille, jotka olette katsoneet oikeudeksenne jo ennen lopullisen teoksen esittämistä käyttää sitä oman vihanne kanavointiin, toivon toipumista. Taiteen ja tapahtumien tehtävä on synkronoida meitä kokemaan ja ajattelemaan samoja asioita yhtä aikaa. Tämän ajattelun tulee olla kunnioittavaa.

Stuba Nikula
Toimitusjohtaja
Helsingin tapahtumasäätiö